Laura & Jaana
“We are all in the same storm. But we are not all in the same boat”
Ylläoleva lause tuli vastaan Lauran facebook-feedissä yksi ilta. Se kuvaa mielestäni täydellisesti tätä tämänhetkistä tilannetta. Kyllä, COVID-19 vaikuttaa koko maailmaan, kukaan tuskin on säästynyt siltä. Me olemme kaikki samassa myrskyssä, mutta jokainen meistä on eri veneessä joka seilaa tämän myrskyn läpi. Jokaista tämä tilanne koskettaa eri tavalla. Ihmisillä on eri perhetilanteita ja haasteita. Me luonnollisesti täällä blogissamme ja instagram-tilillä voimme kertoa vain omasta elämästä ja kokemuksista. Ymmärrämme kuitenkin, että jokaiselle tämä tilanne näyttäytyy eri tavalla. Mutta seuraavaksi hieman ajatelmia meidän uudesta “normaalista”
Laura
Löysin Twitterissä linkin loistavaan artikkeliin johon olen palannut jo monta kertaa takaisin tämän Covid-kriisin aikana. Aisha Ahmad joka työskentelee Toronton yliopistossa kirjoitti artikkelin kriisin eri vaiheista ja niihin sopeutumisista. Hän kirjoittaa erityisesti kollegoille akateemisessa maailmassa mutta mielestäni artikkeli puhuttelee monen muunkin ammattikunnan edustajaa. Huomaan itse ainakin että oma sopeutumiseni tähän tilanteeseen on noudattanut täysin hänen kirjoittamiaan ajatuksia ja sen takia varmasti kirjoitus resonoi omalla kohdalla niin kovaa.
Kun totuus iski ja kaikki alkoivat tajuamaan kuinka vakasta asiasta on kyse, kulutin uutisia joka päivä monta tuntia päivässä. En muuta tehnytkään kun katsonut uutisia, lukenut Twitteriä ja murehtinut. Ja se on ihan normaalia. Silloin ei todellakaan tehokkuus tai minkäänlainen tekeminen ole ollut minulla huipussaan saatika edes lapsenkengissään. Tuntui etten pystynyt toimimaan millään tavalla järkevästi. Kuten Ahmad kirjoittaa:
“Your first few days and weeks in a crisis are crucial, and you should make ample room to allow for a mental adjustment. It is perfectly normal and appropriate to feel bad and lost during this initial transition. Consider it a good thing that you are not in denial, and that you are allowing yourself to work through the anxiety. No sane person feels good during a global disaster, so be grateful for the discomfort of your sanity….
Next, ignore everyone who is posting productivity porn on social media right now. It is OK that you keep waking up at 3 a.m. It is OK that you forgot to eat lunch and cannot do a Zoom yoga class. “
Hän kehottaakin yrittämään sopeutua tilanteeseen jättämällä kaikki oletukset mitä pitäisi tehdä ja keskittyä elämän perustarpeiden turvaamiseen. Keskittyä oman ja perheen henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteen. Varmistamalla että kodissa on turvallista.
Seuravaaksi on vuorossa se pieni henkinen ajattelu joka kohdentuu uudelleen. Aivot ja mieli alkavat pikkuhiljaa sopeutua uudelleen ja esimerkiksi töihinkin pystyy taas keskittymään hieman paremmin.
Kolmannessa vaiheessa ollaan siirytty jo siihen ajatukseen että arki ja elämä on sopeutunut tähän “uuden normaalin” ajattelutapaan. Kaikki elämän pienet arkijutut alkavat tuntua normaaleilta ja olet sopeutunut elämään joka on muuttunut.
“Things will start to feel more natural. The work will also make more sense, and you will be more comfortable about changing or undoing what is already in motion. New ideas will emerge that would not have come to mind had you stayed in denial. Continue to embrace your mental shift. Have faith in the process. Support your team.
Understand that this is a marathon. If you sprint at the beginning, you will vomit on your shoes by the end of the month. Emotionally prepare for this crisis to continue for 12 to 18 months, followed by a slow recovery. If it ends sooner, be pleasantly surprised. Right now, work toward establishing your serenity, productivity, and wellness under sustained disaster conditions.
None of us knows how long this crisis will last. We all want our troops to be home before Christmas. The uncertainty is driving us all mad.
Of course, there will be a day when the pandemic is over. We will hug our neighbors and our friends. We will return to our classrooms and coffee shops. Our borders will eventually reopen to freer movement. Our economies will one day recover from the forthcoming recessions.”
Kuten sanottua, tämä artikkeli tuntui iskevän kuin naulan kantaan omiin kokemuksiini perustuen elämästä COVID-19 kriisin keskellä. Elämme Briteissä nyt kuudetta viikkoa ns. “lockdown” oloissa. Sulkua edeltävät 2 viikkoa olimme jo vaiheessa jossa toteutimme melkeinpä samanlaisia oloja (paitsi kävimme useammin kun kerran päivässä ulkona). Uuteen normaliin on jo tottunut. Osa päivistä on parempia kun toiset.
Vietämme muutenkin normaali arjessa paljon aikaa kahdestamme. Emme käy paljon ulkona ja molemmat meidän perheistä asuu kaukana. Suurimmat erot normaalin arkeen on tullut siitä etten voi enää käydä toimistolla, emme pysty näkemään läheisiä kavereita ja kaikki harrastukset on tietty jäähyllä.
Olemme onnekkaita sillä meillä on puutarha jossa voimme viettää aikaa (ja joka on ollut pelastus kun Briteissä on ollut upeat kevätkelit). Viikonloppuisin olemme fiksanneet taloa ja käyneet kävelylenkeillä koiran kanssa. Katson uutiset maximissaan kerran päivässä ja silloinkin tsekkaan vaan ne tietyt sivut. En kuluta enää uutisia jatkuvalla syötöllä.
Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin ettei tilanne saa saa välillä epätoivoiseksi. Vaikka tiedän että meillä on hyvin asiat. Tiedän että vaikka nykyiset rajoitukset purettaisiin, alettaisiin niitä vain vähitellen höllentämään ja paluuta siihen entiseen “normaaliin” ei ole pitkään aikaan. Mietin joka päivä että koska pääsen vierailemaan Suomeen ja näkemään perhettä. Itselleni on suuri merkitys toivolla – toivoa siitä että tulevaisuudessa pääsen taas niiden juttujen pariin jotka tuottavat minulle iloa – kahvitreffejä ystävän kanssa, koiralenkkejä ystävien kanssa, koiratreenejä, lomia Suomeen ja pitkiä vaellusretkiä jossain muissa maisemissa täällä Briteissä. Tällä hetkellä koska kaikki on kuitenkin niin epävarmaa, täytyy vaan toivoa että se päivä koittaa vielä joskus. Siihen mennessä täytyy yrittää parhaansa mukaan sopeutua tähän uuteen normaaliin.
Jaana
Monenlaista on nähty vuosien varrella, mutta ei kyllä tällaista ikinä. Tuntuu kuin koko maailma olis juossut päin seinää kerralla. Kaikki asiat pysähtyivät.
Olemmeko tässä tilanteessa kun emme ottaneet tarpeeksi vakavasti taudin COVID-19 leviämistä? Näinhän siinä taisi käydä kun tauti kulkee hiljaa hajuttomana, tunnottomana ja äänettömänä eteenpäin.
Suuri huoli on ollut omista vanhemmistani, eli Lauran isovanhemmista, joista meidän kaikkien on nyt syytä huolehtia ja varjella sillä he ovat riskiryhmässä. Isääni/Ukkia emme ole päässet näkemään moneen viikkoon hänen hoivakotiinsa, joka tuntuu aivan kamalalta, vaikka ymmärrän että se on välttämätöntä kaikkien turvaksi. Onneksi äitini asuu minun luonani nyt, jotta hänen ei tarvitse olla yksin. Hänkään ei voi mennä minnekään koska kuuluu riskiryhmään. Nyt olemme onneksi kummatkin maalla, jossa harvoin näkee muita ihmisiä! Voi tehdä lenkkejä metsään ja nauttia toistemme seurasta ainakin.
Tunnen monia loistavia yrittäjiä ja todella toivon että he pääsevät tämän kriisin yli, koska en mitään muuta toivo, kun että pääsen käyttämään taas heidän palvelujaan kun tämä on kaikki ohi. Onneksi osa pystyy jatkamaan vielä liikentoimintaansa näinäkin aikoina!
Tätä kaikkea on meillä Suomessa kestänyt ja monta viikkoa, ja kaikki on mennyt päälaelleen. Kaikki olemme joutuneet sopeutumaan uuteen tapaan tehdä asioita ja miettiä miten toimimme arjessa, jotta kuitenkin asiat sujuvat edes jotenkuten. Onneksi ihminen on mukautuvainen eläin:)
Nyt jos koskaan meidän täytyy ajatella toisiamme eikä vain itseämme – yhdessä tästä selvitään toinen toistamme tukien. Onneksi Suomessa on asia otettu vakavasti ja toivottavasti saamme selätettyä tämän vakavan viruksen mahdollisimman nopeasti.
Jokaisella kolikolla on myös kaksi puolta – hyvä ja huono. Jotta emme unohtaisi hyviä asioita joita tämä virus on mahdollistanut. Ainakin ihmiset matkustavat vähemmän ja ilmansaasteita tulee vähemmän. On enemmän aikaa viettää sitä perheen kanssa. Ja meillä Arska on niin onnessaan että olen kotona ajan, saa nähdä miten tyyppi sopeutuu tilanteeseen kun pitää palata takaisin toimistolle 😀
Pidetään positiivinen mieliala korkealla, jotta jaksamme yhdessä kulkea tämän matkan määränpäähän!
STAY SAFE!
5
Onhan tämä erikoista aikaa. Olen itse kaksi päivää viikossa lomautettuna kolmen kuukauden ajan, sillä työnantajan liiketoimintoihin Korona on iskenyt kovaa. Jos tällä lomautusmäärällä selviän, olen ihan tyytyväinen. Arki on muuttunut lisääntyneen vapaa-ajan myötä, työpäivätkin ovat nyt normaalin pituisia, kun olen vuosia tehnyt todella paljon ylitöitä. Sikälikin siis erilaista.
Kotona olo ei silti ole ahdistanut, olemme ulkoilleet paljon -rauhallisislla reiteillä, totta kai- ja kun muutenkin vietämme kaksistaan kotona paljon aikaa, ei siihenkään ole tullu tkovin kummallisia muutoksia. Ikävää on tietysti, kun ikääntyneitä sukulaisia ei näe kuin ruokakassien heittämisen verran eikä ystäväiä lainkaan. Nukkunut olen enemmän kuin aikoihin, uniin tilanne ei vielä pahemmin ole tullut.
Niinpä, erikoisia aikoja eletään. Ja kuten sanoit, moniin työantajiin tämä on kyllä iskenyt kovaan, hyvin harva ala on tainnut selvitä ilman miitän toimia.
Ihanaa että olet saanut nukuttua ja ulkoilla paljon – mielestäni se on erityisen tärkeää näinä aikoina! Se ehkä itseäni ja meidän rutiineihin vaikuttaa eniten. Me kun ollaan totuttu ajamaan läheiseen kansallispuistoon ja viettää siellä monta tuntia kävellen. Nyt emme voi tehdä sitä ja saamme käydä ulkona vain kerran päivässä.
Hauskaa vappua!
Hei Jaana,
Olet niin oikeassa. Tsempataan nyt ja autetaan kaikin mahdollisin keinoin ihmisiä/yrittäjiä ympärillämme.
Nina,
Näin teemme! Kaikesta huolimatta mukavaa vappua ja hieman vapaata 💕 – aikaa yhdessäoloon!
Jaana
Kotona on sujunut hyvin ja kuten jo aikaisemmassa kommentissa kerroin, olen pystynyt tekemaan kaikenlaisia pikkuhommia kotona ja pihalla. Eniten itse asiassa harmittaa se, etten voi suunnitella mitaan eteenpain. Yleensa tassa vaiheessa olisi Suomi-visiitti varattu ja varmasti jokin muukin matka. Mutta pikkujuttuja nuo ovat kun kaikki perheenjasenet ja ystavat ovat terveita.
Plussana se, etta olemme suomalaisystavien kanssa pitaneet videodrinkkeja ja brunsseja ensimmaista kertaa. Miksi emme keksineet tuota jo aikaisemmin?
Tuo on kyllä niin totta. Juuri se ettei voi suunnitella mitään! Itse olen vielä aika kova tekemään suunnitelmia niin se kyllä vaikuttaa. Meidän piti ajaa Suomeen kesäkuun alussa mutta se ei nyt toteudu. Kesällä myös tehtäisiin telttaretkiä Briteissä ja pidän vielä pientä toivoa yllä että voitaisiin ehkä vielä toteuttaa niitä!
Ja niinpä, on ollut super hauskaa sopia videotreffejä ympäri maailmaa. Tuntuu tosin että niitä on ollut helmpompaa sopia koska ihmisillä on enemmän aikaa kun kaikki on periaattessa kotona ja kukaan ei ole sopinut menoja!
Ihanaa viikonloppua!