Jaana

Annoin miehelleni joululahjaksi laatikon, jossa oli 12 kirjekuorta joista jokainen sisälsi eri tapahtuman jokaisella tulevan vuoden kuukaudelle. Päivät hänen piti varata kalenterista etukäteen. Nyt oli siis maaliskuun kuoren aika, jonka sisältö ja ohjeistus vie meidät Nuuksion kansallispuistoon vaeltamaan.

Emme ole olleet siellä koskaan, vaikka kohde on lähes meidän vieressä. Olin yrittänyt keksiä tapahtumia, jotka eivät ole meille tyypillisiä jotta ne toisivat mahdollisimman paljon iloa. Matkallamme Itävallassa jäimme kävelemiseen koukkuun – siitä tulee hyvä olo, sitä voi tehdä kaikkialla, eikä se vaadi mitään huikeita varusteita.

Aamu valkeni hieman sumuisena, mutta se ei meitä lannistanut. Olin varannut evääksi paahtopaistia, joista tein meille wrapit ja kahvi laitettiin termokseen ja reppu selkään.

Olin ajatellut, että kun menemme ensi kertaa, valitsemme hieman helpomman reitin, jotta emme olisi ihan kuitti poikki saavuttuamme kotiin. Kaikkea tietenkin voi suunnitella, mutta kuinka käykään toteutuksen. Valitsimme Haukkapolun joka oli yhteen suuntaan 4,4 km – helppo juttu – eli 8,8 km yhteensä – piece of cake.

Tai sitten ei ihan. Polku oli jo alusta saakka ihan jäinen. Onneksi meillä kummallakin oli ICEBUG nastakengät jalassa, sillä muuten retkemme olisi jäänyt haaveeksi.

Reippaita kun olimme emme tutkineet karttaa sen kummemmin vaan lähdimme matkaan todeten, että etäisyys olisi juuri sopiva meille. Kumpikaan meistä ei tullut ajatelleeksi, minkälaisessa maastossa kyseinen reitti mahtoi kulkea. No se tuli hyvin nopeasti selväksi. Reitti oli lyhyin, mutta vaikein, suuremmilla maaston korkeuseroilla.

Sehän ei suomalaista lannista – ei kun eteenpäin. Kun tulimme kääntöpaikalle oli retkieväiden aika. Eväät kyllä maistuivat luonnossa hyviltä. Etenkin kuuma kahvi teki kauppansa.

Taukopaikalla huomasimme että siellä kulki bussi – mitä jos nappaisimme bussin takaisin Nuuksion parkkipaikalle. Ajatus oli hyvä, mutta toteutuskelvoton, sillä mehän emme anna periksi. Jos olimme tänne päässet kävellen niin pääsisimme myös takaisin. Pienen tauon jälkeen käännyimme takaisin paluumatkalle. Jos joku olisi kuvannut meitä siitä olisi saanut huvittavan videon. Alamäet kun olivat niin liukkaita, että roikuimme jokaisessa kuusen oksassa toivoen että emme päädy päistikkaa peffamäkeä alas.

Mutta pääsimme turvallisesti takaisin autolle ja retki oli ehdottomasti kaiken liukastelun arvoista!