Mr Dougal

Kauniit kesäillat

July 1, 2019

Laura

Postauksen otsikko viestii siitä että meillä täällä oltaisiin nautittu ihanista kesäilloista koko ajan sitten toukokuun. Näin ei tietenkään ole ollut, koska kelit on suoraansanottuna ollut niin huonoja että välillä pitää kalenterista tarkistaa onko jo oikeasti heinäkuu. Mutta, mutta…on meillä onneksi ollut muutama kaunis kesäilta! En nyt yleensä jaa kuvia tai tee postauksia meidän kaikista koiranulkoilutuslenkeistä koska tuskin ketään kiinnostaa, mutta yksi ilta meillä oli niin ihana lenkki että oli pakko jakaa nämä kesäiset kuvat!

Olen tainnut mainita täällä moneen kertaan että asumme siitä ihanalla alueelle että meiltä löytyy vaikka kuinka upeita ulkoilureittejä ihan oven vierestä. Tämä Woodland Trustin alue on 10 min meiltä kotoa ja ihan loistava paikka koska siellä on upeat maastot ja koirat saa juosta sydämensä kyllyydestä vapaana. Välillä valitan miehellä kun asutaan niin keskellä maata kun olla ja voi, mikä tarkoittaa että ollaan kaukana merestä (tai ylipäätänsä meidän lähistöltä ei löydy vesistöjä). Varsinkin näin kesäisin olisi ihanaa asua jonkun järven tai meren rannalla. Mutta sitten toisaalta meillä on kyllä aivan ihanat ulkoilualueet ympäri vuoden. Tunnin ajomatkan sisään kun löytyy yksi iso kansallispuisto alue, toinen merkittävä ulkoilualue, yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista ja sitten noin miljoona muuta pienenmpää ulkoilualuetta.

Yksi kesäinen päivä ilta valkeni todella kauniina (vaikka koko päivän oli ollut pilvistä) joten päätettiin vielä iltamyöhään lähteä kävelylle Dougalin ja meidän hoitokoiran Ladyn kanssa. Tämä oli itseasiassa yksi arki-ilta juuri ennen juhannusta joten pelloilla kävellessä tuli vielä enemmän juhannusfiilis jos mahdollista! Varsinkaan kun täällä Briteissä ei nyt mitään juhannusta vietetä!

Koirilla oli tietysti hauskaa, mikäs sen mukavampaa kuin pomppia yhdessä pitkin peltoja. Heinikko oli niin korkeata ja koirat niin pieniä että yhdessä vaiheessa hävitettiin ne kokonaan. Onneksi ne kuitenkin löytyi heti – ne pystyi bongaamaan siitä miten ruohikko liikkui 😀 Ja yhtäkkiä ne hyppi kuin pupujussit takaisin lyhyemmälle nurmikkoalueelle. Nämä kaksi kaverusta on kyllä niin hauskoja. Ne on olleet ihan bestiksiä siitä saakka kun Dougal on ollut pieni, mikä on loistavaa sillä Ladyn omistaja on myös yksi omista parhaista kavereistani.

Lopuksi saatiin vielä todistaa kaunis auringonlasku ja fiilis oli yhtäkkiä paljon parempi ja kesäisempi. Vaikka seuraavana päivänä aurinko vaihtuikin sitten taas vesisateeseen!

Vuosi sitten saapui pieni pentu taloon….

June 14, 2019

Laura

Tasan vuosi sitten saatiin paljon odotettu kuljetus kotiin. Lemmieläinten kuljetukseen erikoistuva firma kaartoi meidän pihaan ja avasi pakettiauton oven. Siellä, viimeisenä koirana autossa, odotti meidän pieni koira. Pentu, jonka kuljetusfirman ihana tyyppi kaappasi syliin ja laski hellästi minun käsieni varaan. Pienen pieni pentu oli raukka peloissaan ja tärisi kauttaaltaan, olihan hän juuri joutunut eroon kavereistaan ja veljistään. Se tarketui pienillä tassuillaan minuun kiinni. Firman isä ja poika nappasivat puhelimella kuvan minusta ja pennusta, jonka he pystyivät lähettämään eteen rescueyhdistyksen henkilölle. Illan viimeinen kuljetettava oli saapunut perillä. Dougal oli tullut vihdoin kotiin.

Meidän perheellä on ollut koiria niin kauan kun muistan. Pieniä ja isoja. Kun lähdin opiskelemaan ulkomaille, olin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tilanteessa jossa koiran ottaminen ei ollut mahdollista. Se oli tälläiselle koirarakkaalle ihmisille paha paikka. Monen vuoden ajan kun opiskelut ja työt kuljettivat minua maasta toiseen, tiesin että koiran ottaminen ei olisi järkevää. Sen takia kun Dougal saapui vihdoin meille viime vuonna, oli se monen vuoden haaveilun tulos ja sen takia entistä tärkeämpi ja ihanampi hetki.

Ymmärrän että monet eivät ehkä ymmärrä kuinka ihmiset rakastuvat ja kiintyvät koiriinsa niin paljon. Onhan ne loppuenlopuksi pelkkiä eläimiä. Mutta voih, minä näen koirat niin paljon muuna. Niistä tulee iso osa perhettä kun ne muuttaa kotiin. Karvatassujen kopina puulattioilla, ympäri taloa liikkuvat pölypallerot, aamupusut, innokkaat riemukohtaukset kun omistajat tulee kotiin, uskomaton lojaalius ja kyky tehdä aina omistajansa iloisiksi tekee koirista ihan erityisiä perheenjäseniä.

Moni toppuutteli meitä koiran ottamisen kanssa. Kuultiin mm. muilta ihmisiltä kuinka ne “sitovat liikaa teitä kotiin”, “te kuitenkin tykkäätte matkustaa”, “ette voi enää mennä minnekkään kun teillä on koira”, sekä muita syitä. Minulle nuo kaikki syyt meni kuitenkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koska tiesin tasan tarkkaa että kyllä meidän elämäntyyli koiran ottamisen kantaa. Tottakai se vaatii oman organisoimisensa mutta en hetkeäkään epäröinyt etteikö koiran ottaminen olisi ollut oikea ratkaisu.

Ja näin vuoden jälkeen voin luonnollisesti todeta, että niinhän se oli. Dougal solahti meidän elämään täydellisesti (paitsi ekan viikon jolloin herra ei halunnut nukkua öitä). Ennenkaikkea tämä herra on tuonut meidän elämään hurjasti iloa, naurua ja onnen hetkiä. Ei ole päivääkään kun Dougal ei olisi onnistunut piristämään minua tylsän työpäivän jälkeen. Olen myös pysähtynyt miettimään kuinka paljon koiran ottaminen on tuonut erilaisia ihmisiä ja uusia kokemuksia omaan elämääni. Maaret Kallion kirjoitus ystävänpäivän aattona iski lujaa. Miten suuri voima eläimessä piileekään.

Siinä missä aiemmin tunnistin vain meidän seinänaapurit, tiedän yhtäkkiä hurjan määrän ihmisiä naapurustostamme. En kylläkään heidän nimiään, mutta taatusti heidän koiriensa nimet :D! Moikkailen ja pysähtelen juttelemaan Bo:n, Piperin ja Molly:n omistajien kanssa. Joka torstai yleensä lenkkeilen lähipuistossa samaan aikaan ihastuttavan vanhemman herrasmiehen kanssa joka lenkittää tyttärensä koiraa. Vaihdellaan kuulumisia koirista ja katsellaan kun ne juoksentelevat ympäriinsä. Pientä sosiaalista kanssakäymistä joka itseasiassa vaikuttaa hurjasti siihen miten paljon tuntuu kuulevansa naapurustoonsa.

Dougalin myötä olen saanut uuden harrastuksen itselleni, jonne lähden aina innoissani joka maanantai-ilta. Maanantai-illat oli minulle aina inhokkeja. Kaikki aina ärsytti ja en jaksanut ikinä tehdä mitään hyödyllistä. Nykyään ne on lemppari arki-iltojani sillä pakkaan kamat ja koiran autoon ja lähden koiratreeneihin. Vietän melkein 1, 5 h mukavien koiraihmisten kanssa, Dougalin kanssa tavoitteellisesti treenaten tottelevaisuutta. Kesällä olisi tarkoitus ottaa osaa myös kisoihin.

Ja koska uskon lujasti tämän järjestön toimintaan josta me adoptoimme Dougalin, olen myös nykyään kyseisen järjestön toiminnassa mukana vapaaehtoisena. Wild at Heart Foundation tekee mieletöntä työtä ja olen ikuisesti onnellinen siitä että löysimme Dougalin heidän kauttansa.

Koska fakta on se, että tämä 8,5 kiloinen, koko ajan karvojaan tiputtava pieni pippurinen kaveri on hurmannut meidät täysin ensihetkestä lähtien (ja rakastetaan sitä myös silloin kun se kierii jossain ketunpaskassa. Vähemmän kylläkin :D).

“A house is not a home without a dog”

Kuinka kaipaankaan tassun ääniä lattialla

April 26, 2019

Jaana

Olimme viikon Lauran luona ja tunne siitä, että kun kotona ei kuulu tassujen töminää vain vahvisti koirakuumettani. Koirakuume on välillä niin kamala, että ihan sattuu. Järki sanoo, että juuri nyt ei ole sopiva hetki koiran ottamiseen, mutta pitääkö ihmisen aina ajatella järjellä? Mieheni sanoo, että olen ihan pöhkö, sillä jos otamme koiran emme voi lähteä niin usein Lauran luo katsomaan Lauraa ja hänen miestään ja tietenkin Dougalia.

Dougal on rescue koira Kyprokselta. Se tuli Lauralle Wild at Heart Foundationin kautta tasan vuosi sitten. Laura oli odottanut koiraa jo viisi vuotta, juuri sen takia, että aika ei ollut sopiva, mutta nyt se oli! Dougal oli neljä kuukautta vanha tullessaan kahden veljensä kanssa Britteihin. Dougalin kaksi veljeä ovat ihan eri näköisiä kun Dougal, mutta näin on usein kun on monirotuinen äiti sekä isä. Koskaan ei tiedä mikä rodun ominaisuus sieltä putkahtaa esiin.

Tämä pieni koira on valloittanut kaikkien sydämet! Kooltaan suhteellisen pieni, mutta sitäkin terävämpi pieni koira on oppinut hyvin talon tavoille. Laura on ollut todella taitava kouluttaja ja Dougal on oppivainen yksilö. Mutta vähensikö vierailu koirakuumetta – enpä usko, taisi vaan lisätä! Joka aamu kuulin pienet tassut parketilla kipittävän yläkertaan ja sen riemun kun se huomasi, että olemme vielä sängyssä ja Dougal voi jatkaa aamu-uniaan. Aah, niin mukavaa meille kaikille! Joku on joskus viisaasti sanonut, että talo ei ole koti ilman koiraa – olen siitä kyllä 120% samaa mieltä. Meillä oli parhaimmillaan kolme koiraa pyörimässä talossa ja se todella tuntui kodilta. Joskus kun istahdan ja kuuntelen ja en kuule mitään, saa minut surulliseksi, mutta ihanat muistot taas hyvälle tuulelle. Koskaan ei tiedä jospa joku päivä vielä se koira tulisi meidänkin huusholliin takaisin 🙂

Toivossa on hyvä elää ja aina välillä käydä Lauran luona saamassa nuuskuterapiaa ??

Miedän pieni RINTINTIN!

Puistokävelyä ja villiponeja

February 3, 2019

Laura

Hei, kerrankin melkein reaaliajassa kirjoitettu postaus! Sillä tällä kertaa ajattelin kertoa eilisestä!

Minua aina huvittaa meidän ihmisten luonne. Siis sillä tavalla että haikaillaan sen perään mitä muilla on, mutta itsellä ei ole. Tässä kohtaa viittaan lumiseen talveen. Olen katsonut ihan kateellisena kuvia Suomesta, siitä ihanasta lumimaisemasta ja kunnon kylmästä talvisäästä. Moni tutuista kuitenkin tuntuu olevan jo ihan kyllästynyt lumeen. Täällä Briteissä me sen sijaan ollaan odotettu lunta kuin kuuta nousevaa. Sitä luvattiin tälle viikolle ja eri puolilla maata sitä saatiinkin…Paitsi meillä….Perjantaina lunta satoi tasan minuutin ajan. Ehdin jo laittaa miehelle viestin että “it’s snowing“, kunnes jouduin 30 sekunnin kuluttua laittamaan uuden “it stopped snowing” viestin…Noh, jossain kohdin saattaa näkyä hieman valkoista, mutta olin toivonut että sitä lunta olisi tullut hieman enemmän…

Kuitenkin, eilen herättiin aivan upeaaseen auringonpaisteeseen. Ei lunta näkyvissä, mutta sininen taivas ja se kuuluisa auringonpaiste sai meidät niin iloisiksi! Pakko oli tietysti lähteä pitkälle kävelylenkille Dougalin kanssa. Otettiin auto alle ja ajettiin läheiseen isoon (siis todella massiiviseen) puistoon. Emme olleet koskaan käyneet siellä Dougalin kanssa vaikka silloin kun muutettiin tänne seudulle käytiin siellä todella usein.

Vaikea muuten uskoa että Dougal täyttää nyt helmikuussa jo vuoden! Tai noh, hänen oikea syntymäpäivä on kyllä mysteeri, sillä vaikka lemmikkipassi sanoo sen olevan helmikuun lopussa, niin se on vaan arvaus. Dougal kun oltiin dumpattu kennelin eteen pahvilaatikossa yhdessä veljiensä kanssa. Päätettiin kuitenkin että mehän juhlitaan sen synttäreitä nyt helmikuussa. Mutta miten tämä aika meneekin niin nopeasti! Dougalista on tullut jo niin iso. Ja on hänellä myös viisaat hetkensä! Ennenkaikkea ei osata edes kuvitella meidän elämään ilman tätä karvakasaa. Vaikka jouduttiinkin taas kaivamaan ties mitä kakkakikkareita herran suusta puistossa kävellessä…

Tämä puisto on siitä ihana että sieltä löytyy villejä Exmoorin poneja käyskentelemästä! Sutton Park on yksi Euroopan suurimmista kaupungipuistoista, sillä se on pinta-alaltaan yli 800 hehtaaria. Ihan siis mistään pienestä puistosta ei ole kyse. Sutton Parkissa asuu myös n. 30 Exmoor-ponin lauma. Ponit tuotiin puistoon vuonna 1999, jolloin paikalle tuotiin 5 varsaa ja hieman myöhemmin ryhmään lisättiin pari täysikasvuista tammaa. Aikojen kuluessa osa tammoista sai varsoja ja lauma on kasvanut vaikka alunperin laumaa ei ollut tarkoitus tietoisesti kasvattaa kooltaan. Nykyään poneista pidetään tarkkaa lukumäärää ja huolehditaan ettei lauman koko kasva liian suureksi ottaen huomioon puiston koon. Ponit tuotiin puistoon ylläpitämään maata ja kasvillisuutta, eli englanniksi käytetään termiä grazing. Kuulemma Exmoorin ponit ovat tähän käyttötarkoitukseen parempia kun esimerkiksi lampaat, koska ponit ovat selektiivisempiä kasvillisuuden suhteen (välttelevät myrkyllisiä kasveja), ne syövät lähempänä maata ja myös pidempiä aikoja päivässä. Ponit liikkuvat vapaasti puistossa, mutta pysyvät yleensä junaradan pohjoispuolella, sillä itse junakiskojen alue on radattu aidalla. Ponit ovat tottuneet puistoissa käyskenteleviin koiriin ja ihmisiin, mutta villejä ne silti ovat. Niitä ei missään nimessä saa ruokkia eikä kosketella (vaikka kuinka tekisi mieli!). Dougal oli ihan ihmeissään poneista, kunnes menetti kiinnostuksensa kun se tajusi etteivät ne leiki sen kanssa.

Ja nähtiinpä me myös ihan vähän lunta. Siis todella vähän. Onneksi pääsen nyt helmikuussa kuitenkin Suomessa käymään jotta pääsen kokemaan taas kunnon talvimaisemat!

Pakko muuten tähän väliin mainita hattu-asiaa! Sain isältäni joululahjaksi tämän aivan ihanan Pono Designin-hatun, jota kutsun itse seikkailijahatuksi! Koska sen kun isken päähäni, tulee aina sellainen olo että on lähdössä kivalle seikkailulle! Kuin Nuuskamuikkunen. Hatun löysimme kun kävimme ennen joulua Tuomaan markkinoilla ja heti kun kokeilin sitä päähäni, totesi iskä että tämä iskee minulle kuin nakutettu! Tämä on ihan täydellinen hattu tänne Englannin keleihin, usein nimittäin pipo on ihan liian lämmin, mutta tämä on juuri täydellinen (ja 100% villaa). Kaikki hatut valmistetaan Jyväskylässä ja niiden designista vastaa omistaja itse (jonka tapasin Tuomaan markkinoilla – miten mahtava nainen hienon yrityksen takana). Ihana pistää päähän eettisesti tuotettu ja Suomessa valmistettu hattu! P.S. Ei edelleenkään mainospuhe, mutta halusin ehdottomasti kirjoittaa tästä yrityksestä koska olen niin rakastunut tähän hattuuni!

Joku oli hieman mutainen lenkin jälkeen…

Ja mikäs sen parempaa kuin mennä pubilounaalle pitkän kävelylenkin jälkeen? Istua takkatulen viereen, syödä paljon ruokaa juustolla ja katsoa puhelimelta rugbya. Dougal myös oli tyytyväinen kun se pääsi istumaan suoraan takan viereen!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!