Laura

Vilkaisuja kodista

May 6, 2020

Laura

Olen aina viihtynyt kotona. Oli se sitten lapsuudenkodissa, opiskelijakämpissä tai nykyisessä kodissamme. Viihdyn kotona hyvin, mielelläni vietän aikaa kotona, joten onkin varmaan luonnollista että näiden 8 viikon aikana kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka.

Ironista kyllä, olimme harkinneet muuttamista juuri ennenkuin tämä globaali pandemia esti ne hankkeet hyvin nopeasti. Onneksi emme ehtineet tekemään mitään päätöksiä, koska tässä tilanteessa olisi vaikea myydä saatika etsiä uutta kotia. Sitä stressin määrää en kaivannut itselleni. Koska olimme kuitenkin päättäneet jo mielessämme muuttaa, emme olleet enää hetkeen laittaneet kotia sen ihmeemmin.

Nyt kun suunnitelmat muuttuivat ja asumme tässä nykyisessä kodissa siihen saakka kun hyvältä tuntuu, onkin ollut taas kivaa fiksailla kaikenlaista täällä. Ja tietysti se auttaa myös että on ollut kerrankin aikaa tehdä näitä juttuja.

Kuten olenkin tänne blogiin jo kirjoitellut olemme fiksanneet yhtä sun toista juttua. Keittiön muodonmuutoksesta kirjoitin ihan oman postauksen, eli siellä maalasimme tehosteseinän ja kaakelit. Olemme korjailleet monia pieniä juttuja jotka on jo ikuisuuden pitänyt laittaa kuntoon (uusia kylppärin saumat, korjata keittiön hyllyt, vaihtaa valoja etc…) Keittiöön olen tyytyväinen, tosin haluaisin tehdä uuden tauluseinän ruokapöydän yläpuolelle mutta kuvien valitseminen, kehysten osto ja sitten tauluseinän mittausten tekeminen on minun listallani ihan sitä kaikkien ärsyttävintä hommaa.

Olen yrittänyt karsia ja siistiä kodin tavaramäärää yleensäkin ja järjestellä kaappeja. Karsia tavaraa olohuoneesta ja tehdä siitä tilavampi ja “ilmavampi”. Vaihdoin myös meidän kirjahyllyn paikkaa. Tai itseasiassa tyhjensin suurimman osan kirjoista jotka asuivat telkkarin alla, ja siirsin ne kirjahyllyyn joka sijaitsee toimistossa. Jätin vain muutamia kirjoja tähän alakerran hyllylle, niitä nimittäin jotka noudattivat haluaamani värimaailmaa eli mustaa ja valkoista 😀 Olen sitä sisustajatyyppiä että haluan kirjojen näkyvän omassa kodissani. Rakastan kirjoja ja haaveissani olisi että joku päivä minulla olisi enemmän tilaa jotta saisin pienen “kirjastonurkkauksen”. En halua piilottaa kirjoja ovien taakse, mutta juuri tähän hetkeen tuli sellainen tunne että halusin kaikki värikkäämmät kirjat omaan toimistooni. Tuo telkkarin edessä oleva talja on muuten meidän koiran lempparipaikka nukkua. Silloin kun Dougal oli pienempi, se maastoutui niin hyvin taljan päälle että hyvä kun koiraa edes huomasi 🙂

Olohuone on muuten nyt kunnossa. Täällä on enää ihan muutama juttu jonka haluaisin vaihtaa, sellaisia juttuja jotka on jäänyt siis edellisten asukkaiden jäljiltä eivätkä ole omaa makuani. Olohuoneen lattia on liian keltainen ja todella kulunut. Tosiasiassa sitä tuskin rupeamme vaihtamaan ellei näytä siltä että päätetäänkin jäädä tähän moneksi vuodeksi. Olohuoneen ikkunoissa olevat kaihtimet eivät istu myöskään omaan makuuni. Silloin kun tähän muutettiin, ne eivät olleet prioriteettilistalla. Ja siihen ne jotenkin vain jäivät vaikka minä saatika mieheni eivät tykänneet niistä. Nyt yritetään vihdoin vaihtaa niitä mutta se onkin hankalampaa koska ne pitää tehdä mittatilaustyönä.

Oletteko te toteuttaneet mitään kotiprojektejä tänä aikana?

Uusi normaali

April 29, 2020

Laura & Jaana

“We are all in the same storm. But we are not all in the same boat”

Ylläoleva lause tuli vastaan Lauran facebook-feedissä yksi ilta. Se kuvaa mielestäni täydellisesti tätä tämänhetkistä tilannetta. Kyllä, COVID-19 vaikuttaa koko maailmaan, kukaan tuskin on säästynyt siltä. Me olemme kaikki samassa myrskyssä, mutta jokainen meistä on eri veneessä joka seilaa tämän myrskyn läpi. Jokaista tämä tilanne koskettaa eri tavalla. Ihmisillä on eri perhetilanteita ja haasteita. Me luonnollisesti täällä blogissamme ja instagram-tilillä voimme kertoa vain omasta elämästä ja kokemuksista. Ymmärrämme kuitenkin, että jokaiselle tämä tilanne näyttäytyy eri tavalla. Mutta seuraavaksi hieman ajatelmia meidän uudesta “normaalista”

Laura

Löysin Twitterissä linkin loistavaan artikkeliin johon olen palannut jo monta kertaa takaisin tämän Covid-kriisin aikana. Aisha Ahmad joka työskentelee Toronton yliopistossa kirjoitti artikkelin kriisin eri vaiheista ja niihin sopeutumisista. Hän kirjoittaa erityisesti kollegoille akateemisessa maailmassa mutta mielestäni artikkeli puhuttelee monen muunkin ammattikunnan edustajaa. Huomaan itse ainakin että oma sopeutumiseni tähän tilanteeseen on noudattanut täysin hänen kirjoittamiaan ajatuksia ja sen takia varmasti kirjoitus resonoi omalla kohdalla niin kovaa.

Kun totuus iski ja kaikki alkoivat tajuamaan kuinka vakasta asiasta on kyse, kulutin uutisia joka päivä monta tuntia päivässä. En muuta tehnytkään kun katsonut uutisia, lukenut Twitteriä ja murehtinut. Ja se on ihan normaalia. Silloin ei todellakaan tehokkuus tai minkäänlainen tekeminen ole ollut minulla huipussaan saatika edes lapsenkengissään. Tuntui etten pystynyt toimimaan millään tavalla järkevästi. Kuten Ahmad kirjoittaa:

“Your first few days and weeks in a crisis are crucial, and you should make ample room to allow for a mental adjustment. It is perfectly normal and appropriate to feel bad and lost during this initial transition. Consider it a good thing that you are not in denial, and that you are allowing yourself to work through the anxiety. No sane person feels good during a global disaster, so be grateful for the discomfort of your sanity….

Next, ignore everyone who is posting productivity porn on social media right now. It is OK that you keep waking up at 3 a.m. It is OK that you forgot to eat lunch and cannot do a Zoom yoga class. “

Hän kehottaakin yrittämään sopeutua tilanteeseen jättämällä kaikki oletukset mitä pitäisi tehdä ja keskittyä elämän perustarpeiden turvaamiseen. Keskittyä oman ja perheen henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteen. Varmistamalla että kodissa on turvallista.

Seuravaaksi on vuorossa se pieni henkinen ajattelu joka kohdentuu uudelleen. Aivot ja mieli alkavat pikkuhiljaa sopeutua uudelleen ja esimerkiksi töihinkin pystyy taas keskittymään hieman paremmin.

Kolmannessa vaiheessa ollaan siirytty jo siihen ajatukseen että arki ja elämä on sopeutunut tähän “uuden normaalin” ajattelutapaan. Kaikki elämän pienet arkijutut alkavat tuntua normaaleilta ja olet sopeutunut elämään joka on muuttunut.

“Things will start to feel more natural. The work will also make more sense, and you will be more comfortable about changing or undoing what is already in motion. New ideas will emerge that would not have come to mind had you stayed in denial. Continue to embrace your mental shift. Have faith in the process. Support your team.

Understand that this is a marathon. If you sprint at the beginning, you will vomit on your shoes by the end of the month. Emotionally prepare for this crisis to continue for 12 to 18 months, followed by a slow recovery. If it ends sooner, be pleasantly surprised. Right now, work toward establishing your serenity, productivity, and wellness under sustained disaster conditions.

None of us knows how long this crisis will last. We all want our troops to be home before Christmas. The uncertainty is driving us all mad.

Of course, there will be a day when the pandemic is over. We will hug our neighbors and our friends. We will return to our classrooms and coffee shops. Our borders will eventually reopen to freer movement. Our economies will one day recover from the forthcoming recessions.”

Kuten sanottua, tämä artikkeli tuntui iskevän kuin naulan kantaan omiin kokemuksiini perustuen elämästä COVID-19 kriisin keskellä. Elämme Briteissä nyt kuudetta viikkoa ns. “lockdown” oloissa. Sulkua edeltävät 2 viikkoa olimme jo vaiheessa jossa toteutimme melkeinpä samanlaisia oloja (paitsi kävimme useammin kun kerran päivässä ulkona). Uuteen normaliin on jo tottunut. Osa päivistä on parempia kun toiset.

Vietämme muutenkin normaali arjessa paljon aikaa kahdestamme. Emme käy paljon ulkona ja molemmat meidän perheistä asuu kaukana. Suurimmat erot normaalin arkeen on tullut siitä etten voi enää käydä toimistolla, emme pysty näkemään läheisiä kavereita ja kaikki harrastukset on tietty jäähyllä.

Olemme onnekkaita sillä meillä on puutarha jossa voimme viettää aikaa (ja joka on ollut pelastus kun Briteissä on ollut upeat kevätkelit). Viikonloppuisin olemme fiksanneet taloa ja käyneet kävelylenkeillä koiran kanssa. Katson uutiset maximissaan kerran päivässä ja silloinkin tsekkaan vaan ne tietyt sivut. En kuluta enää uutisia jatkuvalla syötöllä.

Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin ettei tilanne saa saa välillä epätoivoiseksi. Vaikka tiedän että meillä on hyvin asiat. Tiedän että vaikka nykyiset rajoitukset purettaisiin, alettaisiin niitä vain vähitellen höllentämään ja paluuta siihen entiseen “normaaliin” ei ole pitkään aikaan. Mietin joka päivä että koska pääsen vierailemaan Suomeen ja näkemään perhettä. Itselleni on suuri merkitys toivolla – toivoa siitä että tulevaisuudessa pääsen taas niiden juttujen pariin jotka tuottavat minulle iloa – kahvitreffejä ystävän kanssa, koiralenkkejä ystävien kanssa, koiratreenejä, lomia Suomeen ja pitkiä vaellusretkiä jossain muissa maisemissa täällä Briteissä. Tällä hetkellä koska kaikki on kuitenkin niin epävarmaa, täytyy vaan toivoa että se päivä koittaa vielä joskus. Siihen mennessä täytyy yrittää parhaansa mukaan sopeutua tähän uuteen normaaliin.

Jaana

Monenlaista on nähty vuosien varrella, mutta ei kyllä tällaista ikinä. Tuntuu kuin koko maailma olis juossut päin seinää kerralla. Kaikki asiat pysähtyivät.

Olemmeko tässä tilanteessa kun emme ottaneet tarpeeksi vakavasti taudin COVID-19 leviämistä? Näinhän siinä taisi käydä kun tauti kulkee hiljaa hajuttomana, tunnottomana ja äänettömänä eteenpäin.

Suuri huoli on ollut omista vanhemmistani, eli Lauran isovanhemmista, joista meidän kaikkien on nyt syytä huolehtia ja varjella sillä he ovat riskiryhmässä. Isääni/Ukkia emme ole päässet näkemään moneen viikkoon hänen hoivakotiinsa, joka tuntuu aivan kamalalta, vaikka ymmärrän että se on välttämätöntä kaikkien turvaksi. Onneksi äitini asuu minun luonani nyt, jotta hänen ei tarvitse olla yksin. Hänkään ei voi mennä minnekään koska kuuluu riskiryhmään. Nyt olemme onneksi kummatkin maalla, jossa harvoin näkee muita ihmisiä! Voi tehdä lenkkejä metsään ja nauttia toistemme seurasta ainakin.

Tunnen monia loistavia yrittäjiä ja todella toivon että he pääsevät tämän kriisin yli, koska en mitään muuta toivo, kun että pääsen käyttämään taas heidän palvelujaan kun tämä on kaikki ohi. Onneksi osa pystyy jatkamaan vielä liikentoimintaansa näinäkin aikoina!

Tätä kaikkea on meillä Suomessa kestänyt ja monta viikkoa, ja kaikki on mennyt päälaelleen. Kaikki olemme joutuneet sopeutumaan uuteen tapaan tehdä asioita ja miettiä miten toimimme arjessa, jotta kuitenkin asiat sujuvat edes jotenkuten. Onneksi ihminen on mukautuvainen eläin:)

Nyt jos koskaan meidän täytyy ajatella toisiamme eikä vain itseämme – yhdessä tästä selvitään toinen toistamme tukien. Onneksi Suomessa on asia otettu vakavasti ja toivottavasti saamme selätettyä tämän vakavan viruksen mahdollisimman nopeasti.

Jokaisella kolikolla on myös kaksi puolta – hyvä ja huono. Jotta emme unohtaisi hyviä asioita joita tämä virus on mahdollistanut. Ainakin ihmiset matkustavat vähemmän ja ilmansaasteita tulee vähemmän. On enemmän aikaa viettää sitä perheen kanssa. Ja meillä Arska on niin onnessaan että olen kotona ajan, saa nähdä miten tyyppi sopeutuu tilanteeseen kun pitää palata takaisin toimistolle 😀

Pidetään positiivinen mieliala korkealla, jotta jaksamme yhdessä kulkea tämän matkan määränpäähän!

STAY SAFE!

Keittiön muodonmuutos

April 24, 2020

Laura

Siinä missä (somen mukaan) monesta ihmisestä on kuoritunut taiteilija (siis miten upeita maalauksia olenkaan nähnyt), himourheilija, leipuri, lukija….niin minussa tämä aika on vaan vahvistanut remppareiska elkeitä. Olen loistava keksimään kaikkea “pientä” proggista kotona. Varsinkin jos minulla on aikaa ajatella mitä kaikkea sitä voisi fiksata. Ja aikaahan tässä on ollut.

Joten kotia ollaan sitten fiksattu sitten ihan kunnolla. Meillä oli kaikkea pienempää juttua jotka piti korjata talossa (palaneita lamppuja, koukkujen kiinnittämistä etc). Ne piti meidät kiireisenä ekat pari viikkoa tästä lockdownista. Kun hallitus ilmoitti että tämä jatkuu vielä ainakin seuraavat kolme viikkoa (mikä ei ollut yllätys) alettiin miettiä kodin fiksaamista vähän isommalla skaalalla. Siis maalausprojekteja ja sen sellaista.

Keittiön piti olla itseasiassa ihan ok. Alkuun ajateltiin että siellä piti fiksata vaan parit hyllyt joiden kiinnitykset oli mennyt huonoksi ja parit valot. Noh, kun on aikaa ajatella, muistaa sitä yhtäkkiä kuinka on aina ajatellut että keittiön “tehosteseinä” on kyllä todella huonosti maalattu. Se oli siis tummanharmaa ja olen aina kyllä tykännyt seinästä mutta se oli julmettoman huonosti maalattu. Hirveät telan jäljet näkyi ympäri seinää (ei tietenkään kaukaa katsottuna, mutta läheltä näkyi selvästi). Alla pieni esimerkki maalausjäljestä. Tälläinen aina ärsytti hieman koska olen itse hyvin tarkka maalausjäljestäni – jos maalataan niin sen jäljen pitää olla hyvää.

Nyt kun kerrankin on aikaa, niin ajateltiin että samantien sen voisi maalata ja tulisi paremman näköinen. Varsinkin kun mies antoi minulle vapaat kädet maalaamiseen suhteen eli kaikkeen siihen ärsyttävään valmisteluun ei mennyt aikaa. Kun minä maalaan, en nimittäin ikinä jaksa teipata mitään. Päätin mennä “vapaalla tyylillä”. Tältä siis keittiö näytti ennen:

Samalla kun seinä maalattaisiin uudeestaan, ehdotin myös miehelle joska maalattaisiin keittiön kaakelit. Koska nyt ne alkoi nyppimään. Silloin kun muutettiin, todettiin että onneksi keittiö oli neutraali ja sen kanssa voi elää, joten se ei ollut koskaan meidän listalla kamalan korkealla, että siellä pitäisi tehdä mitään remppaa. Verrattuna moneen muuhun keittiöön jota nähtiin, se oli suoraansanoen unelma valkoisilla kaapistoilla ja harmaalla seinällä. Valkoiset kaapistot ja neutraali värimaailma ei ole nimittäin mikään itsestäänselvyys Briteissä. Seinien kaakelit eivät olisi kuitenkaan olleet sellaiset jotka olisin itse valinnut.

Joten samantien tilasin valkoista kaakelimaalia ja päätin maalata päälle. Seinämaalin kanssa kävi sellainen hassu juttu, että itseasiassa etsin ihan samanväristä maalia kun seinässä jo oli, eli tummanharmaata. Nykyisen tilanteen takia tietysti kaikki kaupat on kiinni, joten nettikuvan perusteella otin vaan “jonkun” harmaan. Se joku harmaa olikin yhtäkkiä paljon vaaleampi kun seinän nykyinen väri. Mikä sekin taisi olla onni onnettomuudessa…

Koko proggis siis alkoi seinäalueen maalaamisella. Olen hurjan tyytyväinen että “vahingossa” tuli ostettua paljon vaaleampi harmaan sävy kun mitä keittiössä aikaisemmin oli. Se tuntui kirkastavan koko huoneen ilmettä ja tykkäsin muutenkin paljon juuri tuosta harmaan sävystä. Tarpeeksi erottuva muista seinistä, mutta silti ihanan vaalea.

Kun seinät oli maalattu, pääsin kaakelien kimppuun. Ostin sellaista maalia jossa luvattiin “yhden maalikerroksen riittävän”. Voih elämä ja kevät. Eihän se tietenkään riittänyt. En tiedä miten paksun maalikerroksen olisi pitänyt laittaa että muka vain yksi kerta olisi riittänyt. Päädyin sitten lopulta maalaamaan kaakelit neljä kertaa. Olen tyytyväinen että vedin vielä neljännen kerroksen koska se viimeisteli koko ilmeen. Vaikka hieman ärsyttikin että se piti niin moneen kertaan maalata. Alla näette minkälaisen lopputuloksen sai yhdellä maalikerralla:

Olen ihan hurjan tyytyväinen lopputulokseen. Todettiin äidinkin kanssa että ei ikinä pidetty keittiön värivalintoja mitenkään huonona tai epäsopivina, mutta nyt kun näitä kuvia vertaa vierekkäin niin olihan se kovin levoton ja tumma yleisilmeeltään. Tähän yleisilmeen freesaukseen meni rahaa 48 puntaa ja tietysti työaikaa (kaksi päivää ja muutamia iltoja) mutta oli ehdottomasti sen arvoinen. Pienellä rahalla sai mielestäni suuren muutoksen aikaiseksi ja nyt olen lopputulokseen tyytyväinen! Niin, ja miltä näytti siis lopputulos? Alla kaikki jälkeen kuvat (ja kyllä, siivosin myös kaikkea ylimääräistä romua pois)!

Kun puutarhasta tulee toinen olohuone

April 15, 2020

Laura

Kun säät lämpenee, tulee meidän pienestä puutarhasta toinen olohuone. Meidän avokeittiöstä on suora yhteys puutarhaan joten varmaan pitäisi sanoa että siitä tulee niin ikään keittiön lisäosa. Erityisesti näinä aikoina olen erityisen onnellinen puutarhasta jossa voidaan viettää aikaa ja nauttia auringonpaisteesta. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, pääsiäisenä oli niin hyvät kelit että vietettiin käytännössä katsoen koko päivä puutarhassa.

Puutarhamme ei ole kovinkaan iso, mutta helppohoitoinen mikä oli juuri sitä mitä haettiin. Kiitos vaan meidän puutarhasuunnitelijoille (eli vanhemmille). Tykätään miehen kanssa kyllä sinänsä puuhata puutarhassa, mutta ei joka viikonloppu. Kesäisin ollaan myös paljon poissa, joten haluttiin sellainen puutarha jossa voi touhuta vähän, tai asenteella “kerralla kuntoon” ja sitten sen hyödyistä voikin nauttia loppukesän.

Juuri ennenkuin täällä alkoi lockdown käytettiinkin yksi viikonloppu siihen talven jäljiltä että saatiin puutarha kuntoon. Haettiin uusia kasveja ja fiksattiin muutamat kohdat. Kun sen teki kertarykäisyllä, nyt pääsiäisenä saimmekin nauttia vaan puutarhan hyödyistä ilman että täytyi tehdä mitään töitä.

Meille puutarha on tärkeä monesta syystäkin. Siellä hengataan kesäisin lukemassa, leikkimässä koiran kanssa ja grillailemassa lounasta.

Joku ehkä muistaakin parin vuoden takaa kuinka rakensin patio-alueen yhteen nurkkaukseen tuollaisen sohva alueen vanhoista eurolavoista? En halunnut tuhlata paljon rahaa kalliisiin sohvaryhmiin, joten tuo oli sellainen helppoa ja edullinen vaihtoehto. Eurolavat säilön talvisin puutarhavajassamme ja kesäisin sitten niistä muodostuu mukava pikku sohvanurkka. Olen edelleen tyytyväinen tähän ratkaisuun, olen ajatellut että jos joskus muutamme ja saamme isomman pihan voin sitten panostaa kunnon sohvaryhmään. Nyt tämä on kuitenkin sopiva ratkaisu meille.

Ruokapöytä sai tänä vuonna freesauksen kun mieheni maalasi sen uudestaan. Se näyttääkin ihan uudelta nyt! Täytyy sanoa että mielestäni pinta kesti ihan hyvin yli 5 vuotta, ottaen huomioon että se oli usein suoraan vesisateessa. Pöytä miellyttää vieläkin näin vuosien jälkeen, se oli yksi ensimmäisistä ostoksista Ikeasta tähän taloomme. Grilli on mieheni ilo ja ylpeys, hän on se joka kokkaa kaiken kun grillikausi alkaa, minä lähinnä ehdotan että mitä voisi kokata.

Olemme yrittäneet pitää kasvillisuuden maltillisena ja helppohoitoisena. Pihalla oli muutama iso puska/puu joita on helppo ylläpitää. Muuten olemme lisänneet kauniita kukkia, esim pioneja ja hortensioita, jotka ovat lempparikukkiani. Tänä keväänä istutin ensimmäistä kertaa kukkasipuleja, katsotaan mitä niistä tulee! Vaikka haluaisin kasvattaa jos jonkinmoisia vihanneksi niin opin viime vuodesta sen, että parasta pysyä niissä helppohoitoisimmissa. Eli niissä jotka voi istuttaa maahan, jättää sinne ja poimia kun ne on valmiit. Joten meidän kasvipenkkeihin on istuttu jo monen vuoden ajan perunoita ja valkosipuleita. Molempia käytämme ja ne on helppohoitoisia.

Nyt täytyykin vain toivoa että kesästä tulee kaunis jotta pääsemme nauttimaan puutarhasta!