Jaana

Meidän tämän vuoden loma ajoittuikin hieman myöhemmäksi kesää, sillä lupasimme hoitaa Iso D:tä (eli Dougalia) kun Laura ja hänen miehensä lähtee lomalle ja heidän hyvien ystäviensä häihin.  Olimme odottaneet lomaa kovasti, sillä siitä oli jo kaksi kuukautta kun olimme nähneet Iso D:n viimeksi. Se kyllä varmaan heti muisti meidät (ainakin uskottelen niin) sillä häntä vipotti kovasti kun lähestyimme ovea nyssyköittemme kanssa. Oli todella ihana nähdä kuinka se oli kasvanut korkeutta ja saanut massaa – siitä kyllä tulee nimensä veroinen! Nyt täytyy kylläkin huomauttaa, että koira painaa noin 6kg , joten lempinimi Iso D on enemmän osoitusta sen luonteen tyyneydestä ja siitä kuinka oppivainen pieni koira se on.

Tulimme siis Englantiin torstai-iltana, kone tietenkin myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Laura oli tehnyt ihanan sienipiirakan jonka jälkeen lasi viiniä ja sängynkuvat kiilsi silmissä.

Perjantai valkeni pilvisenä, mutta kaikki olivat niin innokkaita repimään kokolattiamattoa pois, että koko huusholli oli hereillä jo kuuden aikoihin. Lauran monen vuoden agressiot tuli purettua kun hän sai ensimmäisen kulman irti matosta ja leikattua siitä paloja roskalavalle. Iltapäivällä yksi makuuhuone oli jo purettu ja rappuja ja käytävää purettiin. Heitin Lauran ja hänen miehensä kentälle – ajaen väärällä puolella tietä. Siitä on varmaan kuusi vuotta kun olen ajanut Briteissä kun yleensä mieheni aina ajaa ja minä toimin kartturina.

Takaisin kotiin ja hommien pariin. Illasta tuli melko aikainen….ruokailun jälkeen ei tarvinnut kahta kertaa käskeä ja olin jo unten mailla. Iso D nukahti iltalenkin jälkeen onnellisena käskyn “oma paikka” jälkeen koriinsa ja rauha laskeutui huusholliin.

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja hieman lämpimämpänä. Minun vuoroni oli kiskoa nupeja ja niittejä portaista, jotka sitten hion ja maalaan ! Päivä hurahti vauhdilla. Kävimme kaupungissa food festivalissa, mutta sateinen keli hieman himmensi tunnelmaa, mutta saatiin silti vatsa täyteen herkkuja.  Suununtain kunniaksi Dougal ja minä löhösimme sängyssä vielä, vaikka itse työnjohtaja olikin jo noussut – meitä kumpaakin vain laiskotti. Sää ei paljon huokutellut ulos joten eikun hommiin. Tavaraa on siirretty huoneesta toiseen, niin että lopulta kaikki on ihanasti hukassa. Työt eteni suunnitellun mukaisesti, eikä eteen ole tullut mutkia – kiitos siitä. Ammattilaisia kun emme ole niin en tiedä miten erityisistä ongelmista olisi selvitty.

Maanantaina työ oli hyvässä vauhdissa ja totesimme olevamme suunnilleen lasketussa aikataulussa. Kelikin valkeni mukavana ja lähdin Dougalin kanssa pitkälle kävelylle. Muilla koiranomistajilla oli varmaan sama ajatus, kun ilma kirkastui ja saimmekin monta leikkikaveria puistossa. Dougal jouksi ympäri niin kovaa, että minua pyörrytti – mutta hauskaa oli.

Dougal on pentukurssilla joka sunnuntai, joten meillä on päivittäin ollut treenit, jotta emme jää luokalle. Nyt ymmärrän miltä tuntuu, kun vastuulla on jotain toiselle tärkeää. Ihmettelin aina nuorena, miksi äitini oli joskus huolissaan miten pärjää Lauran kanssa – nyt jotenkin oivallan tunteen 🙂

Mieheni syntymäpäivä osui matkallemme ja olimme syömässä ihanan illallisen paikallisessa Winehousessa – ruoka oli todella hyvää kuten viimeksikin heihän sisar ravintolassa. Päätin myös varata pöydän loppuviikoksi, jotta ei tarvitse kokata lomalla niin paljon! Vaikkakin sitäkin tuli tehtyä!

Lauantaina oli meidän vapaapäivä ja lähdimme ajamaan Chatsworth Housea kohti, jossa oli maalaismarkkinat. Liput oli ostettu jo etukäteen, sillä arvasimme että emme olisi siellä yksin. Tila on huikea, kartano on valtava , mutta maa alueet sitäkin suuremmat. Suosittelen käymään siellä, sillä siellä on paljon katseltavaa ja ihasteltavaa. Nyt sisääntuloja kartanon maille oli kolme – autoja riitti silmänkantamattomiin. Kolmen päivän aikana he odottivat yhteensä noin 150 000 vierailijaa!

Vietimme koko päivän kartanon mailla kuljeskellen ja nauttien Food courtin antimista. Iltapäivällä lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Automatka oli melko hiljainen, minun ajo-ohjeita lukuunottamatta, sillä olimme kävelleet jalat varmasti 20cm lyhyemmksi.

Viikko sujui mutkitta ja remontti eteni joka päivä. Sunnuntaina kun he palasivat kotiin olimme hieman jännittyneitä mitä asukkaat tuumaisivat aikaansaannoksestamme. Lauran kyyneleet silmissä olikin paras palkka tehdystä työstämme. Muuta kiitosta ei tarvittu! Remontista lisää omassa postauksessa. Tässä kuitenkin yksi makupala 🙂