Arska aikavaras

Jaana

Pieni Arska, australianpaimenkoira on ollut nyt meillä vajaa neljä viikkoa enkä oikein tiedä minne aika on karannut. Sen naama saa minut hymyilemään joka aamu kun herään. Kuinka joku voi olla niin onnellinen  jokaisesta uudesta aamusta! Suukottelulla ei ole mitään määrää, mitä enemmän sen parempi. Yritän pitää sääntöja koiralle, mutta yhden asian päätin jo heti sen tullessa. Arska saa tulla sänkyyn nukkumaan minun viereen! Kuinka noin pieni koira voikaan levittäytyä niin leveästi sängylle 🙂

Meillä ei ole ollut koiraa kolmeen vuoteen ja vieläkin tuntuu oudolta, että jaksoimme olla kokonaista kolme vuotta ilman tassujen rapinaa. Arska on mainio pakkaus – hieman ujopiimä mutta kun se saa hepulin kannattaa tauluista pidellä kiinni.

Aamuisin kun se herää, se tulee nenänsä kanssa herättämään minut – nuhkii ja ihmettelee olenko jo hereillä ja jos en ole niin varmasti kohta olen! Sitten alkaa aamupusuttelu ja siitähän ei tule loppua. Se kellahtaa päälle ja suukottelee, heiluttelee jalkojaan ja kirputtaa kätttäni onnellisena. Tätä voi jatkua vaikka kuinka kauan, kun kauhistuneena huomaan, että nyt on oikeasti noustava jos mieli tekee vielä aamulenkillekin.

Aamuisin teemme sellaisen semi-lenkin eli 3-4 km johon menee aikaa kun pitää nuuhkuttaa kaikki hajut yön jälkeen – missä om peura mennyt ja missä pupujussit loikkineet. Näkee oikein kun nenä tuhisten mennään hitaasti eteenpäin. Sitä on turha vetää siinä kohtaa sillä jarrut isketään päälle. 🙂

Koiran kanssa puuhatessa ja sitä treenatessa aika vain valuu käsistä – ei voi yrittää optimoida, sillä aikaa kuluu sen verran kun on tarvis, että joku uusi asia menee kalloon. Arska tuntuu kylläkin kovin rauhalliselta ja itse asiassa hyvin oppivaiselta. On kiva puuhata sen kanssa viikonloppuisin ja nähdä kuinka se kehittyy silmissä. Sen tiedän jo että se on tuonut aivan hurjan paljon iloa elämään viimeisen neljän viikon aikana.

Stay tuned, koirajutut eivät nimittäin ihan heti lopu!

5