Laura
Saimme erääseen marraskuiseen postaukseen ihania kommentteja ja postausvinkkejä. Niistä kävi myös ilmi että blogiin on varmasti eksynyt myös hieman uudempia lukijoilta ja totesimme että ehkä olisi ihan hyvä idea kirjoittaa tälläinen pieni esittelypostaus meistä, siis minusta ja äidistä, jos sinne ruudun taakse on todella eksynyt uudempia lukijoita!
Samaan hengenvetoon täytyy todeta että koen tälläisten juttujen tekemisen aina välillä hieman hankalaksi. Mitä sitä sitten kertoisi itsestään? Joudun aina välillä töissä tekemään tälläisiä samanlaisia puheenvuoroja eri tilanteissa ja silloin pitää kertoa jostain muusta kuin työminästään ja aina minä sitten vaihtelen mitä kertoilen. Tosin yleensä koiran omistaminen ja suomalaisuus tulee aina jossain muodossa esiin! Siis älkää käsittäkö väärin, olen tehnyt kovasti töitä sen eteen etten määritä itseäni vain töideni kautta (koska mielestäni se on kovin tärkeää), mutta samalla aina koen vaikeaksi että mistäs sitä kertoisi sitten.
Mutta olen siis Laura Katariina (jaamme jo kolmessa sukupolvessa saman toisen nimen äitini ja mummini kanssa ja voitte olla varmoja että jos meille joskus suodaan tytär niin hänen toiseksi nimekseen tulee myös Katariina). Olen asunut koko aikuiselämäni nyt ulkomailla, muutin Skotlantiin opiskelemaan yliopistoon politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita kun olin 20-vuotta ja sille tielle jäin. Sen jälkeen pisin aika jonka olen tainnut viettää Suomessa on 4 kuukautta. Olen asunut Skotlannissa, viettänyt vaihtovuotta Kanadassa, tehnyt maisterintutkinnon Lontoossa ja työharjoittelun Brysselissä. Politiikka ja kv-suhteet ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja nautinkin hyvästä keskustelusta politiikan eri ilmiöistä (voitte kuvitella että Briteissä ei puheenaiheesta ole ollut pulaa viime aikoina, Brexit puhuttaa aina).
Olen nyt 31-vuotta (mikä tuntuu kreisiltä, puhun edelleen itsestäni parikymppisenä) ja viimeiset 3 vuotta olemme asuneet nyt aivan ihanassa kaupungissa Birminghamin lähistöllä. Jaksan aina kehua tätä meidän kotikaupunkia ja olenkin miettinyt millä keinoin saisin itseni värvättyä itseni heidän turistitoimistoon vapaaehtoiseksi sillä haluaisin kaikille levittää tätä ilosanomaa miksi tämä kaupunki on niin ihana! Juuri nyt meillä on todella hyvä olla täällä, mutta en ikinä sulje pois sitä vaihtoehtoa että muuttaisimme jossain vaiheessa muualle (tai kokonaan pois Briteistä).
Olen maalaistyttö henkeen ja vereen ja rakastan eläimiä. Unelmissani muuttaisin ihanalle Cotswoldin seudulle täällä Briteissä, ostaisin kivitalon jonka puutarha olisi täynnä ruusupuskia (jotka valitettavasti varmaan kuolisi minun hoidossani) ja adoptoisin ainakin viisi koiraa lisää. Olen onnellisimmillani kun saan viettää viikonloput kävellen nummilla yhdessä koiran ja mieheni kanssa. Tosin tasapaino on aina hyvästä ja tykkään myös välillä viettää viikonloppuja esimerkiksi Lontoossa, joka on vain 1,5 h junamatkan päässä meiltä.
Meidän ydinperhe koostuu skotlantilaisesta miehestäni (jonka tapasin Kanadassa yli 10 vuotta sitten), ja meidän pienestä rescue-koira Dougalista, joka muutti meille kesällä 2018. Me tykkäämme matkustaa niin ulkomailla kuin Brittien kotinurkkia koluen. Naimisiin menimme kesällä 2016, Suomessa, minun lapsuudenkodin puutarhassa, eli samassa paikassa kun vanhempani asuvat. Ne oli todella hauskat bileet ja muistelemme häitämme vieläkin lämmöllä!
Olen ainut lapsi ja lukuunottamatta teini-iän pieniä kapinointivaiheita, olen aina ollut todella läheinen vanhempieni kanssa ja olemme edelleen sitä. Käymme usein yhdessä lomilla ja he onneksi vierailevat täällä meidän luona Briteissä myös usein. Olemme aina ollut äidin kanssa todella läheisiä mutta silloin teininä ärsytti muuten eniten se kun äiti oli järjestänyt huoneeni uudestaan minun poissaollessa (koska se oli suuri katastrofi että sänky oli yhtäkkiä eri paikassa) tai kun hän leikkasi hiuksiani Fiskarsien saksilla ihan liikaa (siis sen kokonaiset 2 senttiä). Silloin nämä jutut tuntui tietysti elämääkin suuremmilta katastrofeilta! Muistan että tätä hiustenleikkuu katastrofia taisin itkeä tunnin putkeen. Nykyään ne tietysti naurattaa hirmuisesti! Koska en vieläkään ole mielestäni “oikea” aikuinen, soitan vanhemmilleni kysyäkseni välillä mitä ihmeellisempiä kysymyksiä, lähtien siitä koska valkosipulit voisi istuttaa maahan (lokakuun lopussa), voiko neljä päivää sitten vanhentunutta kalaa vielä syödä (ei kannata) ja millainen porakone kannattaisi ostaa (vastaus on aina Black&Decker!)
Arkipäiväni vietän töissä ja muuten yritän nautiskella elämästä harrastuksineen, matkusteluineen ja perheen sekä ystävien kanssa vietetystä ajasta. Käyn koirani kanssa tokossa, sen lisäksi harrastuksiini kuuluu tämä blogin pitäminen, ahkera valokuvaus, ryhmäliikuntatunneilla käynti, golffaus (paitsi siinä olen selektiivinen, käyn golfaamassa vain kun on hyvä sää. Mutta ei liian hyvä. Sellainen keskiverto sää on paras golfaukseen), ja ulkoilu patikoinnin ja telttaretkien muodossa. Tykkään kokeilla uusia reseptejä ja tykkään muutenkin viettää aikaa keittiössä. Rakastan lukemista ja vihdoin olen tässä parin viime vuoden aikana päässyt samaan lukutahtiin kuin silloin nuorena. Luen kohtalaisen paljon ja rakastankin keskustella kirjoista kavereiden kanssa. Osallistun kahteen kirjakerhoon kuukaudessa, ja kirjakerhot on ehkä paras juttu koko maailmassa.
Rakastan perhettä ja ystäviäni ja priorisoin aina aikani heille. Muuten uskon vahvasti hyvän arjen voimaan, siis siihen että osaa olla onnellinen juuri siinä omassa tavallisessa arjessa. Meillä on monia asioita joista saamme olla niin kiitollisia ja sen yritän aina muistaa. Hyvä, tavallinen arki yhdessä perheen ja ystävien kanssa on mielestäni etuoikeus jota tulen aina arvostamaan.
